Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

SILMÄNJUHLA kirkastaa arkea Varsinais-Suomessa: Seitsemän päivää mediataidetta Salossa

Salossa syksyisin järjestettävässä SILMÄNJUHLASSA yllätykselliset mediataide-teokset levittäytyvät kaupunkitilaan hämärän aikaan. Tänä vuonna Salon keskustaan 9.-15.9. sijoittuvassa tapahtumassa nähdään teoksia kaikkiaan 17 kotimaiselta taiteilijalta.

Vuoden 2017 SILMÄNJUHLASSA mediataide on kylässä rautatieaseman odotushallissa ja Turuntien tyhjissä liikehuoneistossa, se antaa äänen kuusipuille sekä ilmestyy kaupungin ulkomainontaan. Ohjelmassa nähdään myös yleisöä kuvalliseen mielenosoitukseen osallistava Leena Kelan mediaperformanssi ja SILMÄNJUHLAN #taideliikuttaa -kierroksilla teoksiin tutustutaan yhdessä oppaan johdattelemana.

SILMÄNJUHLAN kaupunkitilaan valitut teokset muodostavat sekä sisällöllisesti että tekotavoiltaan monipuolisen kokonaisuuden, jossa luonto, rakennettu ympäristö, ihminen ja ihmisluonto peilautuvat. Mukana on muun muassa yksi visuaalinen ääni-installaatio, Salossa paikan päällä piirtämistä ja liikkuvaa kuvaa yhdistävä teos, sanataidetta mainostauluilla, ja rakennuksen julkisivuun heijastettua videokuvaa ilmoille pyrähtelevistä viestikyyhkyistä. Teosten taiteilijat kutsutaiteilija Miia Rinteen lisäksi ovat Timo A. Aalto, Lotta-Pia Kallio, Petri Kuljun-tausta, Suvi Nurmi, Pauliina Salminen, Heidi Saramäki, Johanna Sinkkonen ja Pinja Valja.

SILMÄNJUHLA-mediataidetapahtuma tarjoaa tänä vuonna kaupunkitilassa nähtävien teosten lisäksi myös hauskaa yhdessä tekemistä lapsille ja aikuisille. VALOBOTTI-pajassa rakennetaan robotteja Käsityökoulu Robotin johdolla ja Salon taidemuseossa esitellään salonseudun lasten valitsemaa videotaidetta seitsemältä taiteilijalta. Mediataidetta lapsille 2017 -näytöskokoelman taiteilijat ovat Airbakers, Jessica Koivistoinen, Anni Nykänen, Virve Nyyssönen, Laura Pakarinen, Teemu Raudaskoski ja Jukka Silokunnas.

Rakennamme teoksia ympäri Salon keskustaa perjantain 8.9. aikana. ja osa taiteilijoista on paikalla Salossa myös tiistaina 5.9. TERVETULOA tutustumaan.

SILMÄNJUHLAA toteuttavat Wiurilan kesä ja Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipiste yhteistyössä Salon kulttuuripalvelun ja taidemuseon kanssa. 

Kiitos: Salon Kulttuuriasiain yksikkö ja AVEK sekä Käsityökoulu Robotti, Salon Elektroniikkamuseo, MUU ry, Moision ja salonseudun muut koulut, Kahvila & Asema, Salon OP-pankki, Kiinteistö Oy Koskisen kulma ja Trevian Asset Management.

Seuraa tapahtumaa
Nettisivuilla: silmanjuhla.com 
Mediataide Kylässä -Facebooksivuilla: https://www.facebook.com/mediataidekylassa/

Tiedustelut: 
Wiurilan kesä, silmanjuhla@gmail.com ja
Hannele Romppanen, visuaalisten taiteiden läänintaiteilija 
Taiteen edistämiskeskus  | Lounais-Suomen toimipiste  
hannele.romppanen(at)taike.fi+358 29 5330823

SILMÄNJUHLA 9. - 15.9.2017, OHJELMA

1. OHJELMA:
9.9. 11:00, 12:00, 14:00. VALOBOTTI-paja, Käsityökoulu Robotti. Salon Elektroniikkamuseo 
11.9. Mediataidetta lapsille -videonäytös, yhteistyössä Salon taidemuseon kanssa
15.9. Leena Kela / One Year Demonstration, kävelykadulla. Seuraa instagramissa: @silmanjuhla
9.9. ja 15.9. SILMÄNJUHLAN #taideliikuttaa -opastukset

TEOKSET: Lisäinfoa liitteenä pdf-tiedotteessa ja silmanjuhla.com -sivuilla

 

©2017 wiurilankesa - suntuubi.com